Voimavaratekijät

Hiking at PyhätunturiTänään minulla on etäpäivä. Istun ulkona riipputuolissa siemaillen aamukahvia, läppäri tukevasti sylissä. Aurinko kutittelee lämpimästi varpaita. Linnut keskustelevat innokkaasti keskenään. On perjantai. Ajatukset vievät välillä haaveilemaan riippukeinusta omenapuiden katveessa ja dekkarin lukemisesta. Huomenna sille on aikaa. Saan siitä mukavan kimmokkeen aloittaa päivän työt.

Tällä viikolla olen syventynyt kirjoituksiin voimavaratekijöistä. Tekstit vilisevät viittauksia työn ja vapaa-ajan yhdistämisestä ja lähinnä sen vaikeudesta. Miten erottaa työaika ja vapaa-aika, kun työpaikka on samalla koti? Miten yhdistää erilaiset roolit uupumatta? Puhutaan mm. perhemyönteisestä toimintakulttuurista sekä joustavista tavoista tehdä työtä. ’Smart Working’ – termi leviää kulovalkean lailla. Minullakin on monta eri roolia. Olen perheen äiti, puoliso, ystävä, kollega, työyhteisön jäsen, kehittäjä, organisaattori, elinikäinen oppija, vapaaehtoistyöntekijä, seura-aktiivi jne. jne. jne. Vaikeuskerrointa lisää se, että kotini ja työpaikkani välillä on matkaa reilut 200km. Käytännössä asun siis viikot Kainuussa ja viikonloput vietän kotonani Pohjois-Pohjanmaalla. Yhden päivän viikossa voin tehdä etänä työtä kotoa käsin. Jo perinteisen työaikakirjanpidon vuoksi on tehtävä selkeä aikataulutus töiden suhteen. Minulla on kotona tietty työtila ja varsinaisen työpäivän päätteeksi kerään työvälineet pois. Työnantajan näkökulmasta olen etätyössä, kun teen työtä kotona, perheen näkökulmasta taas etätyötä ovat ne päivät, kun olen poissa kotoa, siis suurimman osan viikosta. Työni vaatii näin paljon myös perheeltäni. Heidänkin on joustettava ja luovittava aikataulujen suhteen. Ihan helppoa sekään ei aina ole, koska mieheni tekee 3-vuorotyötä. Sumplimista, joustamista, luottamista, yhteen hiileen puhaltamista, sitä kaikkea se vaatii, aivan niin kuin kaikki tiimityö.

Pikainen soitto- ja viestirumba yrittäjinä toimiville ystäville ympäri Suomen niemeä osoittaa todeksi sen mitä jo oletinkin. Olitpa sitten valtion virkamies, työsuhteessa oleva työntekijä, yksinyrittäjä tai pienyrityksen toimitusjohtaja, voimavarat listautuvat samanlaisina. Perheen tuki, verkostot, osaaminen, joustavuus, terveys, lepo. Kaikille yhteistä on myös kiire. On kiire töissä, on kiire arjessa työn ulkopuolella. Etenkin yksinyrittäjät tuskailevat vapaa-ajan puuttumisella. Täytyy löytää oikeat mittasuhteet olla itselle armollinen sekä piiskuri. Huomaan jälleen olevani äärimmäisen onnekas, että minulla on mahdollisuus raivata aikaa itselleni.

Joustoa vaaditaan myös työnantajalta. Tai ennemmin puhuisin työn järjestelyistä ja fiksuista tavoista tehdä työtä sekä ajatella työntekemistä uudesta näkökulmasta. Työyhteisöni koostuu verkostoista, ei enää vain yhden toimistorakennuksen sisällä istuvista työkavereista. Voin sovitella etäpäiväni töiden ja perheen mukaan. Työnteon puitteet on hoidettu työnantajan toimesta moitteettomasti. Minulla on tarvittavat työ- ja apuvälineet, mahdollisuus kehittää osaamistani esim. koulutusten kautta, ympärillä osaava joukko erilaisia asiantuntijoita, työsuhde-etuja hyödynnettävänä. Parin minuutin taukojumppaohjelma tietokoneruudulta parin tunnin välein tuo kivaa ja luonnollista tauottamista työhön. Säädettävän pöydän ansiosta minun ei tarvitse istua koko työpäivää. Pieniä asioita, joista muodostuu toimiva kokonaisuus.

Työnteon ulkopuolisten puitteiden on myös oltava kunnossa. Perheen tuki on avainasemassa, mutta tärkeässä roolissa on myös omasta kunnosta ja terveydestä huolehtiminen. Täytyy syödä hyvin, liikkua aktiivisesti sekä muistaa jättää aikaa levähtämiselle. Levähtämisellä en tarkoita pelkästään nukkumista, vaikka riittävä uni onkin kaiken a ja o. Levähtäminen on minulle aikaa itselle. Talvisin se on hiihtämistä, kesällä moottoripyöräilyä, kaikkiin vuodenaikoihin sopivaa liikkumista luonnossa. Ja lukemista. Dekkareita, omaelämänkertoja, historiikkeja, tietokirjoja ja tottahan toki ammattikirjallisuutta, olivatpa ne sitten blogien, artikkeleiden, opintomateriaalien tai kirjojen muodossa. Lukeminen on minulle myös osa oman ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä.

181255_10151601879067696_144197430_n

Minulla työn ja vapaa-ajan välinen raja on jokseenkin hämärtynyt. Mietin vapaa-ajalla useasti työasioita. Matkoilla erilaisia yrityksiä nähdessä mieleen putkahtaa kehitysideoita. Miten hyvin mahtaa ollakaan työelämän laatu – asiat tuossa yrityksessä, jossa vastaanottovirkailija tervehtii minua iloisesti hymyillen? Kenelle voisin mainita ideasta kesäkahvilan sisustamisen suhteen? Menun voisin kädenkäänteessä kääntää englanniksi turisteja varten. Minkähänlainen investointi olisi tuolle pienelle matkailuyrittäjälle jos panostaisimme heidän opastuskyltteihin? Voi kassaneitoraukkaa, perehdyttäminen ei tainnut olla kovin perusteellista, kun hommat hieman takkuavat. Ajatuksia sinkoilee sinne tänne ja muistin sopukoihin vilahtelee mentaalimerkintöjä, joita täytyy myöhemmin hyödyntää omassa työssä. Minulle tämä on normaalia enkä koe stressaavani työasioista. Ammennan vain kokemuksista osaamista. Minulle se on voimavara, ei kuluerä.

 

Ammennetaan voimavaroja positiivisista asioista ja jätetään negatiiviset asiat eiliseen. Innokasta ja iloista kesää!

– Nina Mäki –

relaxing.jpg