”Hei, minulla olisi idea”

ekaterina-myller
Ekaterina Piiraista kiinnostavat erityisesti mikroyritykset ja yksinyrittäjät.

”Hei, minulla olisi idea”,
huikkaat iloisesti esimiehellesi mielessäsi ajatus siitä miten asiakaspalvelua voitaisiin kehittää.  – Todella hieno juttu, mutta minulla on nyt kiire, katsotaanko myöhemmin?

Pian asia kuitenkin unohtuu, huuhtoutuu pikkuhiljaa kummankin osapuolen mielestä. Ehkä se nousee esille taas kehityskeskustelujen yhteydessä, mutta se ei kuitenkaan saa huomiota osakseen, sitä vähätellään. Mitäpä tavallisella työyhteisön edustajalla olisi annettavaa enempää kuin moitteeton työpanos ja hyvä jos sekin ilman pitempiä sairauspoissaolojaksoja.

Kuulostaako tutulta? Sinulla, tavallisella työntekijällä olisi ajatuksia yrityksen prosessien, tuotteiden tai palveluiden kehittämisestä, mutta äänesi ei kuulu. Tai esimies, painiskeletko yksin tuotteistamiseen liittyvän kokonaisuuden kanssa, kun työntekijää kuuntelemalla voisi asiaa helpottaa?

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että työyhteisön kuunteleminen ja työntekijän vaikutusmahdollisuudet vaikuttavat positiivisesti yrityksen työelämän laatuun ja tuottavuuteen. Työn tehokkuus näyttää paranevan selvästi, jos työntekijällä on vaikutusvaltaa työhönsä.

Myös LEAN-ajattelussa, joka tavoittelee parasta mahdollista lopputulosta ilman että resursseja tuhlataan liikaa, uskotaan siihen, että työtekijät tietävät itse parhaiten miten tietty tehtävä voidaan suorittaa tehokkaammin.

”Miksi ratkaisisimme kaikki ongelmat johtokunnan pöydässä istuvien kahdentoista henkilön voimin, kun meillä on 78 toimistossa ympäri maata 30 000 henkilöä, jotka voivat auttaa meitä? ” kysyy, USA:n PricewaterhouseCoopers:in innovaatiojohtaja kirjoituksessaan Viisi opetusta innovaatioiden ja yrittäjyyden ohjaamiseen.

PricewaterhouseCooper on globaali tilintarkastusyritys, joka on ollut seitsemän kertaa FORTUNEn 100 parasta työpaikkaa -listalla. Sen johtajat pyrkivät jatkuvasti tekemään työntekijöistään innovatiivisempia ja yrittäjähenkisempiä. Heidän ponnistuksensa jatkuvan innovaation mallin luomiseksi, jossa keskiössä ovat henkilöstön ajatukset, on johtanut kiihtyvään kasvuun ja tuottoon.

Myös Suomesta löytyy inspiroivia malleja työyhteisön kuuntelemisesta. Esimerkiksi Affecto Finlandissa on käytössä intraan luotu ideavinkkari-aloitelaatikko, jonka lähtökohtana on läpinäkyvyys: kaikki ideat ovat julkisia ja jokaisella on mahdollisuus kommentoida toisten kirjaamia ideoita. Leanware:ssä pidetään kaksi kertaan kuukaudessa toimitusjohtajan kyselytunti, johon kaikilla on mahdollisuus lähettää joko nimellään tai nimettömästi kysymyksiä, ideoita tai palautetta etukäteen pulinaboxin kautta.

Sinisen Meteoriitin toimitusjohtajalla on puolestaan viiden päivän palvelulupaus, joka tarkoittaa sitä, että mikä tahansa toimitusjohtajalle esitetty asia hoidetaan viiden työpäivän sisällä. Pipelife Finlandissa henkilökunnalla on taas mahdollisuus varata lounas- tai illallisaika toimitusjohtajan kanssa, jolloin keskustellaan pääsääntöisesti henkilön itse tärkeiksi kokemista asioista.

Visma Solutionsissa henkilöstöä kuunnellaan toteuttamalla joka keskiviikko Employee Mood Index -kysely, jonka yhteydessä jokainen voi anonyymisti kertoa tunnelmistaan asteikolla 1–5 sekä antaa vapaamuotoista palautetta, joka välitetään johtoryhmälle torstaina ja se käydään läpi joka toinen perjantai.

Minkälainen kuuntelemisen käytäntö sopisi juuri sinun yritykseesi?

Ekaterina Piiraine